Aika hiljainen viikko sormiruokailijalla

Kotiinpaluun jälkeen on sormiruokailusaralla ollut hiljaista. Yhtään kasviksia ei olla höyrytetty. Vaavin ruoka on ollut lähinnä omenaa, kurkkua, banaania ja maissinaksuja sekä kaurapuuroa. Uutuuksina mustikka, soseena puurossa, ja riisi ihan vain riisinä.

Puuro on mennyt aikuisen lusikoidessa. Vaavi on kyllä yrittänyt tarrata lusikkaan ahkerasti, mutta varsinkin minulla on ollut sotkun sieto niin huonoa viime aikoina, että on ollut helpompaa ruokkia kuin antaa syödä. Varsinkin riisistä oli tulla hurja sotku, kun Vaavi lättäsi vuorotahtia kummankin kätensä lautaselle ja alkoi taputella ympäristöään riisikäsillä. Minä luovutin, Isi tuli auttamaan siivouksessa ja lusikan varteen. Yritin väsätä riisikakkusia, mutta ne eivät pysyneet kasassa. Lusikallinen riisiä meni alas, eli se aine on maistettu.

Vaavi on selväst aivan innoissaan syömisestä ja söisi useamminkin ruokaa eikä vain äidinmaitoa. Hän tulee aina luokse ja kerjää ruokaa kuin pieni suloinen koiranpentu, jos joku on syömässä. Tänäänkin tekniikka toimi. Vaavi pääsi pöydän alta äidin syliin järsimään omenaa.

Omenan olen muuten antanut ihan sellaisenaan, mutta kuorittuna. Hyvin on omena mennyt alas, mutta tänään vaavi yski ja kakoi muutaman kerran aika pahan kuuloisesti ja näköisesti. Ilmeisesti omenanpala oli liian ohut ja lohkesi liian isoina palasina suuhun. Jälleen muistutus siitä, että Vaavia ei saa jättää yksin jyrsimään mitään edes pieneksi toviksi.

Junamatkan ruokailut menivät hyvin. Tosin Vaavi sai matkalla vain kaksi maissinaksua ja muutaman palan kurkkua, jotka päätyivät tovin imeskelyn jälkeen lattialle. Matka meni siis pääasiassa äidinmaidon voimalla.

Mummulassa on syöty tavanomaisia asioita: tofua, perunaa, porkkanaa, kurkkua ja kaurapuuroa. Puuroa lukuunottamatta ruoka ei ole oikein maistunut. Taas yksi hammas on kai tulossa läpi ja haittaa pureskelua.

Uutena ruokana Vaavi sai eilen maistaa omenaa, ja tykkäsikin siitä. Päätin kuitenkin pitää nyt taukoa uusien ruokien kanssa, kunnes hammastilanne rauhoittuu. Hiukan mahavaivojakin on ollut, sillä eilen ei tullut kakkaa ollenkaan. Maissi ja omena saavat siis tehdä paluun muutaman päivän kuluttua.

Mummu syötti tämän päivän aamupuuron Vaaville perinteisellä lusikkatyylillä. Ruoka maistui silläkin tavalla, mutta Vaavi yritti joka kerta siepata lusikan käsiinsä. Hän on selvästi tottunut syömään itse.

Maissinaksun voimalla

Tänään oli yksi niistä päivistä, kun hyvin suunniteltu ei vastaa lainkaan todellisuutta.

Vaavin ainoa kiinteä ruoka tänään oli yksi maissinaksu, enkä ollut paikalla sitä syöttämässä, eli en osaa kertoa yksityiskohtaisemmin tapauksesta. Tilanne ei ilmeisesti sisältänyt mitään suurta dramatiikkaa.

Aamupalaksi piti olla puuroa, mutta Vaavi nukahti ensimmäisille päiväunilleen juuri sopivasti puuroaikaan. Sitten poikaraukka piti herättää kesken unien, koska piti lähteä kaupungille. Kiireiset vanhemmat unohtivat ajatella eväitä, ja menivät nepalilaiseen ravintolaan, jossa ei sattunut olemaan tarjolla Vaavin ruokia. Seuraavaksi suuntasimme kauppaan ostamaan päivän maistatustuotetta eli maissinaksuja, mutta Vaavi nukahti ennen kuin pääsimme sellaiseen paikkaan, että viitsisi ottaa tumput käsistä. Kotona heti herättyään Vaavi siis sai sen naksun ja päivällisellä oli tarjolla niitä tavallisia juttuja, mutta mikään ei kelvannut. Olin tietenkin tankannut Vaavin aivan täyteen maitoa juuri ennen päivällistä. Nukkumaan mennessä näytti siltä, että Vaavi olisi sittenkin halunnut jotakin purtavaa, mutta sai kuitenki vain maitoa. Ei sentään purrut rintaa.

Huomenna lähdemme matkalle. Saa nähdä, kuinka sormiruokailu onnistuu junassa...

No nyt tuli sotku!

Tänään oli siis toinen puuropäivä. Vaavi sai muun perheen kanssa aamupuuroa. Muussasin hiukan banaania mausteeksi puuron sekaan, kun ei ollut luumusosetta kaapissa, eikä oikein muuta puuroon sopivaa ruokaa ole raukalle vielä annettu.

Vaavihan siis tykkää kuin hullu puurosta, ja syö kuin sellainen ;) Tnään hän mätti puuroa suuhunsa kakisn käsin ja taputteli ohimennen vaatteensa, lattian ja keittiön kaapit. Lusikkakin eksyi välillä käsiin, kun jaksoin sitä tyrkyttää, mutta suuhun se ei montaa kertaa mennyt. Minulla oli vaikeuksia kestää sotkua, se puoli sormiruokailusta vaatii minulta harjoitusta. Puuro meni kaikki, ja lisääkin olisi pitänyt olla. Jos nyt kuitenkin pidetään kohtuus noissa määrissä vielä vähän aikaa.

Lounaaksi Vaavi sai oikein monipuolisen herkkuaterian: parsakaalta, porkkanaa, perunaa ja tofua ja jälkkäriksi luumua. Vaavi nakersi hyvillä mielin hiukan kaikkea ja söi koko luumunpalasen. Ihan kohtuullinen ateria siis.

Iltapalaksi Vaavi löysi pöydän alta isoveljeltä pudonneen kurkunviipaleen, jonka imeskeli aivan pehmeäksi.

En ole ihan varma, mutta luulen, että tämä syöminen alkaa jo vaikuttaa imetykseen. Toisinaan hän selvästi haluaa mieluummin pureskeltavaa ruokaa kuin maitoa. En vain osaa vielä erottaa noita haluja, kaikki ruoka kun on tasaveroisesti: Mam! No imetyskertoja kertyy edelleen lukemattomia päivän ja yön mittaan, eli ei sekään onni vielä loppumassa ole.

Kaurapuuro

Tämän päivän uutuustuote oli kaurapuuro. Vaavi istui lattialla, sidoin ruokalapun paikalleen ja tökkäsin lusikan käteen. Puuro oli selvästi mielenkiintoista ja haastavaa. Vaavi ei osannut päättää, pitäisikö se syödä lusikalla, kuten yritin uskotella vai käsin, kuten muutkin ruoat. Lopulta puuro meni suuhun vuoroin lusikalla ja vuoroin käsin. Sotku oli yllättävän pieni. Ihan alkuun Vaavi lättäsi kätensä lautaselle, eikä tiennyt mitä sitten tekisi. Minä siivosin käden ja tarjosin lusikkaa. Puuroa oli vaatteissa, suun ympärillä, käsissä ja hiukan lattialla. Yhtään ei mennyt hiuksiin tai seiniin tai muihin tyypillisiin paikkoihin. Jälkiruoaksi Vaavi sai ison luumunpuolikkaan, mutta ei jaksanut kaluta siitä kuin puolet.

Lounaaksi meni pieni annos kasviksia. Unohdin tarjota tofua niiden kanssa, mutta välipäivä on varmaan ihan hyvä juttu toisinaan. Kasvikset maistuivat ihan hyvin. Jopa porkkana, kun pitelin siitä ja Vaavi sai haukata vapaasti.

Vielä tofua ja rento ote ruokailuihin

Eilinen meni lähinnä hedelmälinjalla, mutta tänään Vaavi sai aamupäivällä jyrsittäväkseen kurkkua ja tofua ja iltapäivällä vielä perunaa. Tarkoitus oli antaa enemmänkin pureskeltavaa päivällisaikaan, mutta pikkuherra nukkui silloin. Ehkä iltapalksi sitten jotain. Tofu oli ilmeisesti mukavan mautonta, sillä vaavi jaksoi mutustaa sitä pitkään, mutta muruset tulivat lopulta pärinän saattelemana ulos suusta. Meillä oli oikein mukava yhteinen ruokahetki keittiön lattialla.

Vaavi saa edelleen valtaosan ravinnostaan äidinmaidosta, ja niinhän sen kuuluu mennäkin. Joinakin päivinä kiinteät jäävät vielä kokonaan väliin, joskus ei maistu ja toisinaan ei sovi päivärytmiin. En ota asiasta suurempaa stressiä. Toisaalta alun järjestelmällisyys ruoka-aikojen suhteen on jäänyt. On niin helppoa antaa Vaaville pala kurkkua tai perunaa kouraan, kun pitää vaikka laittaa ruokaa. Järsittävä pitää Vaavin tyytyväisenä. Tästä voi myös päätellä, että emme enää vahdi Vaavia silmä kovana. Hyvin tuo näyttää ruokiensa kanssa pärjäävän. Samassa huoneessa silti pysymme vahtimassa.

Tulossa: kaurapuuro (ainakin siitä on puhuttu jo viikko).

Tofuilua

Vaavin ei ollut tarkoitus saada tänään mitään uutta, mutta niin vain kävi, että sai kuitenkin.

Olimme aiemmin päivällä todennen miehen kanssa, että tofu voisi olla seuraava maistettava, ehkä sitten huomenna. Vaavi päätti toisin.

Isoveli taisi pudottaa tofun palan lautaseltaan, ja aina valpas Vaavi konttasi paikalle tutkimaan tilannetta. Havahduin isoveljen huutoon: "Se syö tofua, se syö tofua!" Kurkkasin pöydän alle, ja niin totta vieköön söikin. Lisään listaan siis tofun.

Purjoperunasosekeitto

No nyt on vaavilla ikää kuusi ja puoli kuukautta, ja hän syö ensimmäisen kerran samaa ruokaa kuin muutkin. Nimittäin eilistä purjoperunasosekeittoa lounaaksi äidin kanssa. Lusikkaharjoituksista on nyt hyötyä, ja sotku on yllättävän pieni. Tekniikka on sama, kuin aiemmin. Minä täytän lusikan ja Vaavi työntää sen suuhunsa. Ihan vähän varmistan pitämällä lusikan päästä kiinni, että keitto ei päädy seinään tai hiuksiin. Kerran Vaavi lättää toisen kätensä lautaselle. Olen yllättynyt, että hän ei edes yritä nuolla sitä. Sotkusta selviää taas harsolla pyyhkimällä ja pikaisella pesulla.

Purjo tuli maisteltua. Samalla meni myös kasvisliemessä olleet mausteet ja hiivauute. Hupsista, vaan mitäpä siitä.

En tiedä, haluanko edes syöttötuolia, lattialla syöttäminen on niin helppoa. Toisaalta yhteisinä ruokahetkinä on hankalaa pitää Vaavia sylissä. Eilenkin banaani päätyi mystisesti Vaavin selän taakse eli miehen paidan rinnuksille.

Peruna

Kuulemma kannattaa antaa perunaa aikaisin, jotta lapsi viitsii sitä syödä. On kuulemma niin tylsän makuista. Mikäs siinä, onhan se kätevää, että lapsi syö perunaa.

Höyrytin ison kattilallisen perunaa, parsakaalia ja porkkanaa. Teen kerralla muutaman päivän satsin ja säilytän palasia rasiassa jääkaapissa. Jos jotakin jää yli, teen niistä kolmantena päivänä itselleni lounasta.

Ruokailu ei ollut menestys. Edes parsakaali ei oikein maistunut. Varmaankin kyse on hampaista. Perunaa meni sentään sen verran, että voi todeta sen maistetuksi. Lisäksi höyrytin vihannekset yli, ja parsakaalista tuli liian pehmeää, se muhjantui jo Vaavin kosketuksesta. Ratkaisin tilanten esittelemällä lusikan. Otin lusikkaan hiukan parsakaalta ja pidin lusikkaa Vaavin naaman edessä. Vaavi nappasi varresta ja työnsi lusikan suuhunsa, jopa oikein päin! Muutaman harjoituskerran jälkeen hän sai ruoan lusikasta suuhunsa. Sillä tavalla sitä meni jonkin verran.

Parsakaali on suurinta herkkua!

Jo toista päivää Vaavi on herkutellut prsakaalilla. Porkkana menee siinä ohessa, mutta ei selvästikään herätä suuria tunteita. Höyrytin parsakaalin kukintoja niin, että niissä oli mukana myös vartta. Vaavi saa näppärän nyrkkiotteen varresta, mutta hän ottaa sujuvasti kiinni myös kukinnoista.

Parsakaalista syntyy aivan käsittämätön sotku! Kukintoja lentelee lattialle ja Vaavi istuu niiden päällä ja pyyhkii niitä käsistään naamaansa ja vaatteisiinsa. Ruokalappuunkin päätyy jokunen nuppu. Lopulta myös suuhun.

Emme ole vielä saaneet hankittua syöttötuolia, joten istutan Vaavia lattialla, ja istun itse vieressä vahtimassa ja auttamassa. Kun jotakin päätyy lattialle, laappaan sen vain lautaselle takaisin tai joskus jopa huuhtelen, jos näyttää roskaselta. En ole turhan tarkka tässä asiassa, sillä Vaavi nuolee lattioita ihan konkreettisestikin.

Siivoaminen ruokailun päätteeksi on aika helppoa, kun pyyhkii vain lattian ja pesaisee Vaavin kädet ja suun. Vaatteet voi tarvittaessa vaihtaa. Nyt alkuun ainakin tuntuu, että se on jopa kaikista helpointa niin. Antaa sotkun vain syntyä, pyykkikone on keksitty ja pyörii joka tapauksessa melkein päivittäin.

Luumun seuraaja on tietysti banaani

Luumu veti vatsan löysälle, joten lisäsimme ruokavalioon banaanin. Ensimmäisellä kerralla ilme ei ollut erityisen innostunut, mutta toisena päivänä Vaavi jyysti banaania jo melkoisen innokkaasti.

Annamme yleensä kiinteitä Vaaville lounaaksi, mutta toisinaan hän on päivällisellä känisevä ja kitisevä, eikä viihdy lattialla eikä sylissä. Tällaisina hetkinä on kiva leikata pala kurkkua tai banaania ja antaa Vaaville. Ruokarauha palaa joka kerta, ja Vaavikin pääsee osalliseksi perheen ateriahetkestä. Se on muuten yksi syy sormiruokailulle: vauva saa itsenäisen roolin aterioinnista ja on tavallaan samassa asemassa muiden perheenjäsenten kanssa. Lisäksi vanhemmat saavat syödä omaa ruokaansa, eivätkä ole täysin sidottuja lusikanvarteen.

Luumu

Vaavin vatsa on ollut kovana, ja kakkailu on vaikuttanut epämukavalta toimitukselta, joten seuraavaksi päätimme antaa luumua.

Luumu on selvästi uusi herkku! Tavanomaisen kasvisaterian päätteeksi tarjosin Vaaville puolikkaan luumun kuorineen. Söin itse malliksi toisen puolen. Aluksi ilme oli hiukan epäilevä, mutta sitten tuli hymy, ja luumu katosi salamannopeasti suuhun. Vain kuoret jäivät. En käsitä, kuinka Vaavi osaa imeä hedelmälihan kuorista noin tarkasti, mutta niin hän vain osaa. Kun keräsin kuoret pois, niistä meinasi syntyä tappelu, sillä Vaavi ei olisi millään luopunut niistä.

Kukkakaali sekä yökkäily ja tukehtuminen

Kukkakaalia sattui olemaan kaapissa, joten annoin sitä. Se meni porkkanan kanssa ihan kivasti ja päälle hiukan kurkkua. Sehän oli jo maistettu. Kukkakaali vain aiheutti sen verran ilmavaivoja, että päätimme lykätä sen varsinaista syömistä jonkun verran. Jos sitä nyt sattuu olemaan jossakin ruoassa, niin eipä ole sitten este syömiselle.

Vaavi yökkäili kukkakaalin kanssa hiukan, mutta en jaksanut säikähtää. Olen nimittäin opiskellut asiaa. Yökkäily on normaali osa sormiruokailua ainakin alkuun. Tukehtuminen sen sijaan ei ole normaali osa mitään ruokailua. Vauvojen yökkäysrefleksi on hyvin hrkässä, ja sen tarkoitus on nimen omaan estää tukehtuminen. Refleksi laukeaa alkuun jo suun etuosassa, mutta siirtyy ajan kanssa kohti nielua, jossa se aikuisillaki on. Noin kaksivuotiailla refleksi alkaa olla nielussa, kuten aikuisilla.

Olen alkanut ajatella, että puheet lusikkaruokituista sihtikurkuista johtuvat siitä, että soseessa on möykkyjä, jotka laukaisevat yökkäysrfleksin. Siis lapsi ei ole vielä tarpeeksi taitava käsittelemään ruoanpaloja, vaikka olisi jo yksivuotiaskin. Sormiruokailussahan kieli saa alusta alkaen harjoitusta ruoan siirtelyyn eteen ja taakse suussa. Sanotaan, että sorminäppäryys kehittyy samaa tahtia kielinäppäryyden kanssa. Eli jos lapsi saa poimittua palan, hän pystyy myös siirtelemään sitä suussaan.

Tukehtumisriski on sormiruokailussa hyvin pieni, sillä yökkäysrefleksi poistaa haitalliset palat ajoissa, eikä lapsi edes saa poimittua liian pieniä paloja itsenäisesti. Herneen kokoiset palat ovat pahimpia, mutta niihin vaaditaankin pinsettiote. Tämä on yksi syy, miksi aikuinen ei saa laittaa lapsen suuhun mitään, aikuinen kun saa otettua liian pienet murut sormiinsa.

Lusikkaruokailun tukehtumisriski on ilmeisesti suurempi, sillä vauva imee soseen lusikasta ja saattaa helposti imeä sen liian pitkälle suuhunsa, eikä pysty enää siirtämään ruokaa kielellään pois.

Miten tahansa, minä istun koko ajan Vaavin edessä ja tarkkailen tilannetta varmuuden vuoksi. Samalla pääsen seuraamaan kaikkia hauskoja reaktioita ja ilmeitä ja yrityksiä.

Sormiruokailun perusteet

Tänään on se päivä, kun Vaavi saa ensimmäisen höyrytetyn porkkanansa! Porkkana ei oikeastaan maistunut, mutta tupipahan annettua.

Kriteerit sormiruokailun aloittamiselle ovat seuraavat:

- kuuden kuukauden ikä, jotta suolisto on tarpeeksi kehittynyt,

- vauva osaa istua itsenäisesti, jotta pystyy sylkemään ruoanpalat suustaan, jos ei voikaan niitä niellä,

- vauva on itse kiinnostunut ruoasta.

Tärkeimmät perusperiaatteet ovat seuraavat:

- lapsi valitsee tarjotusta ruoasta, mitä syö ja kuinka paljon

- aikuinen ei koskaan laita lapsen suuhun ruokaa

- syömonen on aluksi ruokaan tutustumista ja sorminäppäryyden harjoittelua.

Sormiruokailun alku

Aloitan nyt Vaavimme sormiruokailublogin, sillä huomasin, että sellaisia ei suomenkielellä taida ollakaan. Itselleni on ollut apua hyvinkin arkisista kommenteista englanninkielisissä blogeissa, joten toivottavasti tästä blogista on apua sormiruokailusta kiinnostuneille suomalaisille.

Nyt on oikeasti jo lokakuu, mutta teen alkuun muutaman takautuvan merkinnän, jotta saan kirjattua kaiken hauskuuden jälkipolville.

Ennen viralista kuuden kuukauden ikää annoimme Vaaville hiukan kypsentämätöntä porkkanaa imeskeltäväksi. Päädyin tähän ratkaisuun monimutkaisen päättelyketjun kautta, vaikka olin aikonut odottaa puolen vuoden rajapyykkiin asti. Olen jossakin törmännyt ajatukseen, että lapsilla on herkkyyskausia ja syömisen suhteen tällainen kausi osuisi neljän ja seitsemän kuukauden ikään. Harjoitamme myös potatusta (vessahätäviestintä, pissatus/ EC, IPT), ja siihen on myös oma herkkyyskautensa, mutta vauvan taito viestiä ja tunnistaa vessahätänsä säilyy, jos häntä potatetaan edes toisinaan. Tästä vedin johtopäätöksen, että ensimmäinen herkkyyskausi on mahdollista venyttää kuuteen kuukauteen asti, jos vauva saa joskus jotakin suuhunsa.

Aloimme siis antaa noin viisikuiselle Vaaville raakaa porkkanaa imeskeltäväksi, jotta hän saisi hiukan makua, mutta ei oikeastaan mitään mahaansa. Lisäksi porkkana tuntui helpottavan hammasvaivoihin. Vaavi sai alkuun porkkanaa noin kerran viikossa. Kuuden kuukauden ikää lähestyessään hiukan useammin ja pari kertaa myös kurkkua. Kurkusta hän sai kuitenkin imeskeltuä ja jäystettyä sen verran paljon mahaansa, että emme antaneet sitä kovinkaan montaa kertaa.