Vaavi yökkäili kukkakaalin kanssa hiukan, mutta en jaksanut säikähtää. Olen nimittäin opiskellut asiaa. Yökkäily on normaali osa sormiruokailua ainakin alkuun. Tukehtuminen sen sijaan ei ole normaali osa mitään ruokailua. Vauvojen yökkäysrefleksi on hyvin hrkässä, ja sen tarkoitus on nimen omaan estää tukehtuminen. Refleksi laukeaa alkuun jo suun etuosassa, mutta siirtyy ajan kanssa kohti nielua, jossa se aikuisillaki on. Noin kaksivuotiailla refleksi alkaa olla nielussa, kuten aikuisilla.
Olen alkanut ajatella, että puheet lusikkaruokituista sihtikurkuista johtuvat siitä, että soseessa on möykkyjä, jotka laukaisevat yökkäysrfleksin. Siis lapsi ei ole vielä tarpeeksi taitava käsittelemään ruoanpaloja, vaikka olisi jo yksivuotiaskin. Sormiruokailussahan kieli saa alusta alkaen harjoitusta ruoan siirtelyyn eteen ja taakse suussa. Sanotaan, että sorminäppäryys kehittyy samaa tahtia kielinäppäryyden kanssa. Eli jos lapsi saa poimittua palan, hän pystyy myös siirtelemään sitä suussaan.
Tukehtumisriski on sormiruokailussa hyvin pieni, sillä yökkäysrefleksi poistaa haitalliset palat ajoissa, eikä lapsi edes saa poimittua liian pieniä paloja itsenäisesti. Herneen kokoiset palat ovat pahimpia, mutta niihin vaaditaankin pinsettiote. Tämä on yksi syy, miksi aikuinen ei saa laittaa lapsen suuhun mitään, aikuinen kun saa otettua liian pienet murut sormiinsa.
Lusikkaruokailun tukehtumisriski on ilmeisesti suurempi, sillä vauva imee soseen lusikasta ja saattaa helposti imeä sen liian pitkälle suuhunsa, eikä pysty enää siirtämään ruokaa kielellään pois.
Miten tahansa, minä istun koko ajan Vaavin edessä ja tarkkailen tilannetta varmuuden vuoksi. Samalla pääsen seuraamaan kaikkia hauskoja reaktioita ja ilmeitä ja yrityksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti