Luumun seuraaja on tietysti banaani

Luumu veti vatsan löysälle, joten lisäsimme ruokavalioon banaanin. Ensimmäisellä kerralla ilme ei ollut erityisen innostunut, mutta toisena päivänä Vaavi jyysti banaania jo melkoisen innokkaasti.

Annamme yleensä kiinteitä Vaaville lounaaksi, mutta toisinaan hän on päivällisellä känisevä ja kitisevä, eikä viihdy lattialla eikä sylissä. Tällaisina hetkinä on kiva leikata pala kurkkua tai banaania ja antaa Vaaville. Ruokarauha palaa joka kerta, ja Vaavikin pääsee osalliseksi perheen ateriahetkestä. Se on muuten yksi syy sormiruokailulle: vauva saa itsenäisen roolin aterioinnista ja on tavallaan samassa asemassa muiden perheenjäsenten kanssa. Lisäksi vanhemmat saavat syödä omaa ruokaansa, eivätkä ole täysin sidottuja lusikanvarteen.

Luumu

Vaavin vatsa on ollut kovana, ja kakkailu on vaikuttanut epämukavalta toimitukselta, joten seuraavaksi päätimme antaa luumua.

Luumu on selvästi uusi herkku! Tavanomaisen kasvisaterian päätteeksi tarjosin Vaaville puolikkaan luumun kuorineen. Söin itse malliksi toisen puolen. Aluksi ilme oli hiukan epäilevä, mutta sitten tuli hymy, ja luumu katosi salamannopeasti suuhun. Vain kuoret jäivät. En käsitä, kuinka Vaavi osaa imeä hedelmälihan kuorista noin tarkasti, mutta niin hän vain osaa. Kun keräsin kuoret pois, niistä meinasi syntyä tappelu, sillä Vaavi ei olisi millään luopunut niistä.

Kukkakaali sekä yökkäily ja tukehtuminen

Kukkakaalia sattui olemaan kaapissa, joten annoin sitä. Se meni porkkanan kanssa ihan kivasti ja päälle hiukan kurkkua. Sehän oli jo maistettu. Kukkakaali vain aiheutti sen verran ilmavaivoja, että päätimme lykätä sen varsinaista syömistä jonkun verran. Jos sitä nyt sattuu olemaan jossakin ruoassa, niin eipä ole sitten este syömiselle.

Vaavi yökkäili kukkakaalin kanssa hiukan, mutta en jaksanut säikähtää. Olen nimittäin opiskellut asiaa. Yökkäily on normaali osa sormiruokailua ainakin alkuun. Tukehtuminen sen sijaan ei ole normaali osa mitään ruokailua. Vauvojen yökkäysrefleksi on hyvin hrkässä, ja sen tarkoitus on nimen omaan estää tukehtuminen. Refleksi laukeaa alkuun jo suun etuosassa, mutta siirtyy ajan kanssa kohti nielua, jossa se aikuisillaki on. Noin kaksivuotiailla refleksi alkaa olla nielussa, kuten aikuisilla.

Olen alkanut ajatella, että puheet lusikkaruokituista sihtikurkuista johtuvat siitä, että soseessa on möykkyjä, jotka laukaisevat yökkäysrfleksin. Siis lapsi ei ole vielä tarpeeksi taitava käsittelemään ruoanpaloja, vaikka olisi jo yksivuotiaskin. Sormiruokailussahan kieli saa alusta alkaen harjoitusta ruoan siirtelyyn eteen ja taakse suussa. Sanotaan, että sorminäppäryys kehittyy samaa tahtia kielinäppäryyden kanssa. Eli jos lapsi saa poimittua palan, hän pystyy myös siirtelemään sitä suussaan.

Tukehtumisriski on sormiruokailussa hyvin pieni, sillä yökkäysrefleksi poistaa haitalliset palat ajoissa, eikä lapsi edes saa poimittua liian pieniä paloja itsenäisesti. Herneen kokoiset palat ovat pahimpia, mutta niihin vaaditaankin pinsettiote. Tämä on yksi syy, miksi aikuinen ei saa laittaa lapsen suuhun mitään, aikuinen kun saa otettua liian pienet murut sormiinsa.

Lusikkaruokailun tukehtumisriski on ilmeisesti suurempi, sillä vauva imee soseen lusikasta ja saattaa helposti imeä sen liian pitkälle suuhunsa, eikä pysty enää siirtämään ruokaa kielellään pois.

Miten tahansa, minä istun koko ajan Vaavin edessä ja tarkkailen tilannetta varmuuden vuoksi. Samalla pääsen seuraamaan kaikkia hauskoja reaktioita ja ilmeitä ja yrityksiä.

Sormiruokailun perusteet

Tänään on se päivä, kun Vaavi saa ensimmäisen höyrytetyn porkkanansa! Porkkana ei oikeastaan maistunut, mutta tupipahan annettua.

Kriteerit sormiruokailun aloittamiselle ovat seuraavat:

- kuuden kuukauden ikä, jotta suolisto on tarpeeksi kehittynyt,

- vauva osaa istua itsenäisesti, jotta pystyy sylkemään ruoanpalat suustaan, jos ei voikaan niitä niellä,

- vauva on itse kiinnostunut ruoasta.

Tärkeimmät perusperiaatteet ovat seuraavat:

- lapsi valitsee tarjotusta ruoasta, mitä syö ja kuinka paljon

- aikuinen ei koskaan laita lapsen suuhun ruokaa

- syömonen on aluksi ruokaan tutustumista ja sorminäppäryyden harjoittelua.

Sormiruokailun alku

Aloitan nyt Vaavimme sormiruokailublogin, sillä huomasin, että sellaisia ei suomenkielellä taida ollakaan. Itselleni on ollut apua hyvinkin arkisista kommenteista englanninkielisissä blogeissa, joten toivottavasti tästä blogista on apua sormiruokailusta kiinnostuneille suomalaisille.

Nyt on oikeasti jo lokakuu, mutta teen alkuun muutaman takautuvan merkinnän, jotta saan kirjattua kaiken hauskuuden jälkipolville.

Ennen viralista kuuden kuukauden ikää annoimme Vaaville hiukan kypsentämätöntä porkkanaa imeskeltäväksi. Päädyin tähän ratkaisuun monimutkaisen päättelyketjun kautta, vaikka olin aikonut odottaa puolen vuoden rajapyykkiin asti. Olen jossakin törmännyt ajatukseen, että lapsilla on herkkyyskausia ja syömisen suhteen tällainen kausi osuisi neljän ja seitsemän kuukauden ikään. Harjoitamme myös potatusta (vessahätäviestintä, pissatus/ EC, IPT), ja siihen on myös oma herkkyyskautensa, mutta vauvan taito viestiä ja tunnistaa vessahätänsä säilyy, jos häntä potatetaan edes toisinaan. Tästä vedin johtopäätöksen, että ensimmäinen herkkyyskausi on mahdollista venyttää kuuteen kuukauteen asti, jos vauva saa joskus jotakin suuhunsa.

Aloimme siis antaa noin viisikuiselle Vaaville raakaa porkkanaa imeskeltäväksi, jotta hän saisi hiukan makua, mutta ei oikeastaan mitään mahaansa. Lisäksi porkkana tuntui helpottavan hammasvaivoihin. Vaavi sai alkuun porkkanaa noin kerran viikossa. Kuuden kuukauden ikää lähestyessään hiukan useammin ja pari kertaa myös kurkkua. Kurkusta hän sai kuitenkin imeskeltuä ja jäystettyä sen verran paljon mahaansa, että emme antaneet sitä kovinkaan montaa kertaa.